| |
 |
|
Itsenäisyys versoi verestä
- pääsiäisviikko 85 vuotta sitten muutti kaiken
 Toukokuussa
1914 Ison-Britannian alahuone hyväksyi hallituksen home rule
–esityksen. Tämä olisi antanut Irlannille itsehallinnon.
Irlanti olisi saanut oman parlamentin. Vain sotilasasiat ja ulkoasiain
hoito jäisivät Britannialle, jonka monarkki olisi myös
Irlannin hallitsija. Home rulea koskevat esitykset olivat olleet
Lontoossa käsittelyssä vuodesta 1886 lähtien. Nyt
näytti siis siltä, että John Redmondin ja muiden
maltillisten irlantilaisten toivomukset vihdoin täyttyisivät.
Irlannin itsehallinnolle oli kuitenkin tullut uusi este: maailmansota!
Vaikka home rule –laki sai kuninkaallisen vahvistuksen 18.9.1914,
hallitus päätti, että laki astuisi voimaan vasta
sodan päätyttyä.
Asiat olivat kuitenkin kehittyneet
myös Irlannin maaperällä. Ulsterin eli pohjoisen
brittiläismieliset olivat perustaneet The Ulster Volunteers
–nimisen suojeluskunnan, jonka johtaja sir Edward Carson raivokkaasti
vastusti home rulea. Mutta samanaikaisesti myös katolisen väestön
piirissä syntyi uusia taistelu- ja suojelujärjestöjä.
Vuosien 1798, 1848 ja 1867 epäonnistuneet kapinat olivat vielä
muistissa.The Irish republican Brotherhood (IRB) oli salajärjestö,
jolla oli pieni mutta merkittävä jäsenkunta. Kaikki
Irlannin piakkoin laadittavan itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat
olivat IRB:n jäseniä. Myös Sinn Féin –järjestö
syntyi Arthur Griffithin johdolla. Nimen merkitys on yksinkertaisesti
“me itse”.
Ulsterin vapaaehtoisten” lukumäärän
kasvaessa – sen sanottiin olevan jopa 80 000 – myös
etelässä luotiin sotilasjärjestö, The Irish
Volunteers.  Se
vastusti irlantilaisten osallistumista tykinruokana maailmansotaan.
“We serve neither King nor Kaiser but Ireland” oli sen
iskulause. Itse asiassa irlantilaisten järjestöt jo puuhailivat
aseiden hankkimista Saksasta. Vaikka tässä tapahtui pahoja
virhelaskelmia, ja vaikka järjestöissä oli eripuraisuutta,
päätettiin kapina englantilaisia vastaan aloittaa pääsiäisviikolla,
maanantaina 24. huhtikuuta 1916. itsenäisyysjulistuksen oli
laatinut juristi ja runoilija Patrick Henry Pearse. Hänet oli
valittu Irlannin väliaikaisen hallituksen presidentiksi. Hän
luki nyt julistuksen ääneen Dublinin Sackville Streetin
(nyk. O’Connell Streetin) pääpostikonttorin portailla
seisten. Talon lipputankoon vedettiin Irlannin trikoloori. Väliaikaisen
hallituksen jäsenistä viisi oli postikonttorissa, josta
tulikin kapinan päämaja.
Suuri osa Dublinin englantilaisesta
varuskunnasta oli pääsiäislomalla, ja kapinalliset
marssivat asemiin eri puolilla kaupunkia. Heidän
lukumääränsä oli kuitenkin pieni, hieman toista
tuhatta, ja lähipäivinä englantilaiset saivat suuria
vahvistuksia. Tykistö moukaroi kaupunkia. Viikossa kapina oli
kukistettu, ja osittain raunioitunut Dublin oli jälleen englantilaisten
hallussa.
Kapinan jälkiselvittely sai väestössä
aikaan merkittäviä asennemuutoksia. Kun 16 kapinan johtajaa,
joukossa Pearse, teloitettiin kenttäoikeuden pikakäsittelyn
jälkeen, monen välinpitämättömyys muuttui
englantilaisia kohtaan tunnetuksi vihaksi. Kun työväenjohtaja
James Connolly, joka oli pahasti haavoittunut, jouduttiin teloittamaan
tuoliin sidottuna, inho yltyi. Koko kansa, lukuunottamatta pohjoisen
protestanttisia unionisteja, asettui henkisesti riippumattomuuden,
itsenäisyyden puolelle. Tie siihen oli kuitenkin vielä
pitkä ja kivinen.
Itsenäisyys saavutettiin brittejä
vastaan käydyn sodan jälkeen. 6.12. 1921 allekirjoitettiin
sopimus, jolla luotiin Irlannin vapaavaltio (the Irish Free State).
Nyt oli vielä edessä sisällissota 1922 – 19923
sopimuksen hyväksyneiden ja sitä vastustavien välillä.
Veljessota vaati enemmän kuolonuhreja kuin sota brittejä
vastaan. 10.9. 1923 Irlannin vapaavaltio valittiin YK:n edeltäjän
Kansainliiton jäseneksi. Maa oli vihdoin saanut sijansa itsenäisten
kansakuntien joukossa.
In this article, Börje Thilman briefly
sketches Ireland’s history from the Declaration of Independence
(Easter 1916) 85 years ago, to the admission of the Irish Free State
to the League of Nations in 1923.
|
