Akateemikko Aale Tynnin muistoja Irlannista
Tämä artikkeli on kirjoitettu seuran
30-vuotisjuhlajulkaisua varten. Se julkaistiin uudestaan 50-vuotisjulkaisussa
syksyllä 2004.
"Mikäs ihme tuo on, Jumalahan on meidät kaikki
luonut!"
Akateemikko Aale Tynni
on paitsi maamme johtavia runoilijoita ja kääntäjiä,
myös lämmin Irlannin ystävä ja Finnish-Irish
Societyn perustajajäsen. Hän on toiminut pitkään
seuran hallituksessa mm. varapuheenjohtajana. Aale Tynnin tuotannossa
on myös Irlannilla oma vankka paikkansa. Hän on kääntänyt
kokoelman William Butler Yeatsin runoja ja myös hänen
omissa runoissaan on Irlanti selvästi näkyvissä.
Lisäksi häneltä ilmestyi vuonna 1954 Vieraana vihreällä
saarella -niminen kertomus vierailusta Irlantiin.
Eräänä sateisena syyskuun
päivänä - ilma oli todella irlantilainen - kävin
tapaamassa akateemikko Tynniä hänen viehättävässä
Katajanokalla sijaitsevassa kodissaan. Hän vähätteli
omia ansioitaan Irlannin suhteen ja sanoi, että muita paljon
tärkeämpiä haastateltaviakin olisi. Minä kuitenkin
väitin päinvastaista ja aloitimme haastattelun. Tällainen
siitä sitten tuli:
Miten kiinnostuksenne Irlantiin
sai alkunsa?
Minähän lähdin Irlantiin oikeastaan opiskelemaan
kieltä. Olin kuullut, että siellä puhutaan erinomaisen
hyvää englannin kieltä ja että Dublinissa on
helpompi tutustua ihmisiin ja oppia puhumaan kuin Lontoossa, jossa
aina on ollut niin paljon ulkomaalaisia, etteivät lontoolaiset
jaksa olla heistä kiinnostuneita. Dublinissa sitten huomasin,
että irlantilaiset tuntevat vilpitöntä kiinnostusta
vierasmaalaisia kohtaan ja suhtautuvat suomalaisiin suurella sympatialla.
He tuntevat, että meidän kohtaloissamme on jotakin yhteistä,
samoin luonteessa. Minä viihdyin Dublinissa oikein hyvin ja
huomasin, että heidän englanninkielensä on erittäin
hyvää.
Minä vuonna tämä tapahtui?
Vuonna 1953. Osallistuin kesäkuussa PEN-klubin kokoukseen Dublinissa
ja jäin sinne sitten lopuksi kesää.
Miten sitten saitte idean kirjoittaa kirjan
matkan kokemuksista?
Kirjoitin sarjan artikkeleita, jotka julkaistiin Ilmari Turjan toimittamassa
Uudessa Kuvalehdessä. Nämä sitten kokosin kirjaksi,
koska kustantaja oli kiinnostunut asiasta.
Tästä teoksesta on painos ollut
ajat sitten loppu. Eikö kannattaisi ottaa uusintapainos; meillähän
on niin vähän kirjoitettu Irlannista?
Niin, mutta eivätkö tiedot sentään kaipaisi
täydentämistä ja uusimista? Onhan se jo vanha kirja…
Mielestäni kirjalla on oma tärkeä
kulttuurihistoriallinen arvonsa. Eihän se mikään
matkaopas ole, joka vanhenee heti.
Niin, eihän sitä matkaoppaaksi ole tarkoitettukaan. Kaikki
olivat hyvin avuliaita minua kohtaan. Minulla oli mukanani suositus
professori Seamus O'Duileargalle ja hän oli hyvin miellyttävä
henkilö, avulias ja vilkas. Hän oli kansanrunouden professori
ja huomattava mies, hänestä olikin minulle paljon apua.
Minulla oli tilaisuus tutustua iiriä puhuvaan väestöön,
koska hän vei minut Länsi-Irlantiin ja Aran-saarille.
Tästä kaikesta olen kertonut kirjassani ja hänen
avullaan sain matkasta paljon enemmän irti kuin olisin omin
päin saanut. Apua sain toki myös siltä irlantilaiselta
perheeltä, jonka luona asuin Dublinissa.
Vieraana vihreällä saarella
Oliko irlantilainen kirjallisuus tuttua
ennen tuota matkaa?
Ei se oikeastaan tuttua ollut. Täytyy sanoa, että vasta
tällä matkalla aloin vähitellen perehtyä siihen.
Kyllä Irlanti ennen matkaa oli minulle vain paikka kartalla.
Oli suuri elämys huomata, miten vanha kulttuuri siellä
on. Muistojahan on aina pronssikaudelta asti. Ja keskiajalla, jolloin
muualla oltiin vielä täydessä pakanuuden yössä,
oli Irlannissa jo kukoistava kulttuuri.
Antoiko tämä matka sysäyksen
Yeatsin kääntämiseen?
Näin on. Siellä rupesin lukemaan Yeatsin runoja ja ihastuin
niihin, sitten aloin kääntää ja vuonna 1966
ilmestyi tämä minun Yeats-valikoimani.
Yeats on jäänyt ainoaksi kääntämäksenne
irlantilaiseksi runoilijaksi. Mikä on suhteenne muihin irlantilaisiin
kirjailijoihin? Onko muita suosikkeja?
No, tottakai Synge, hän on suurenmoinen kirjailija… ja
Joyce, joka on antanut tien koko Euroopan modernille romaanikirjallisuudelle.
Uudempaa irlantilaista kirjallisuutta en valitettavasti tunne, kun
minun omat harrastukseni ovat etupäässä suuntautuneet
muille alueille. Tuo etelä vetää minua aina, Ranska
ja Espanja, Irlannille ei ole jäänyt aikaa. Viime aikoina
olen lisäksi kiinnostunut Islannista. Kun hajottaa itseään
tällä tavoin ympäri Eurooppaa, ei aika riitä
kaikelle.
Vihreän saaren vanha kulttuuri
Entä sitten irlantilainen kansanperinne?
Eikö Tain Bó Cuailgne -eepos ole kiinnostanut kääntämismielessä?
Olen tietysti tutustunut eepokseen, tarinoihin Cu Chulainnista ja
muista sankareista. En ole kääntänyt niitä ja
sitä paitsi ne ovat proosaa, joka ei ole minun aluettani. Runoihini
ne kyllä ovat antaneet aiheita. Minulla on irlantilaisia sarjoja
ja juuri Cu Chulainn esiintyy niissä, vaikkei häntä
ole nimeltä mainittukaan. Minulla on mm. sellainen runo kuin
"Kirjuri, marginaalirunoilija". Siinä kerrotaan vanhoista
irlantilaisista kirjureista, jotka kopioivat käsikirjoituksia.
Työ oli yksitoikkoista ja kirjurit kirjoittivat marginaaleihin
omia runojaan, tekivät siis luovaa työtä mekaanisen
toiston lisäksi.
Olette viime aikoina kääntänyt
eri maiden kansanlauluja. Onko kokoelmassa mukana irlantilaisia?
Valitettavasti vain yksi, Kiertelevät mustalaiset. Mikäli
teos menestyy, ehkä julkaisen toisen kokoelman ja siihen toivottavasti
saan mukaan useampiakin irlantilaisia kansanlauluja.
Seuran alkuvuodet
Jos sitten puhuttaisiin hiukan tästä
seurastamme. Sehän perustettiin pian tämän matkanne
jälkeen.
Professori O´Duilearga ehdotti minulle tämän seuran
perustamista. Hän tunsi konsuli ja rouva Slotten ja oli heidän
kanssaan puhunut asiasta. Hän uskoi sitten asian eteenpäin
viemisen minulle. Minä sitten heti kotiin palattuani otin yhteyttä
konsuli Slotteen ja niin päätimme perustaa seuran. Panimme
lehteen ilmoituksen ja paikalle tuli parikymmentä henkeä.
Myös mieheni, Martti Haavio, joka oli professori O´Duileargan
ystävä, oli mukana, muttei halunnut johtokuntaan. Minusta
sitten tehtiin varapuheenjohtaja ja olin hallituksessa mukana monta
vuotta. Meillä oli kokouksissa aina hyvin hauskaa. Meitä
oli paljon vähemmän kuin nyt ja konsuli Slotte ja erityisesti
hänen vaimonsa Inger järjestivät kokoukset erinomaisen
hyvin ja loivat niihin miellyttävän kotoisen tunnelman.
Onko teillä jotain toivomuksia seuran
toiminnalle?
Minä olen jo aikaisemmin esittänyt sellaisen ajatuksen,
että olisi hauskaa, jos yhdistyksen piiristä löytyisi
ihmisiä, jotka omin voimin valmistaisivat jonkin irlantilaisen
pienoisnäytelmän. Tämä voitaisiin sitten esittää
esimerkiksi St. Patrick's Day -juhlassa. Tämä ei olisi
ollenkaan mahdotonta. Hyviä lyhyitä näytelmiä
löytyy Yeatsilta, Syngeltä ja O'Casseyltä ja muiltakin.
Seurassammehan on useita teatterin ammattilaisia ja harrastajia,
että kyllä tämän esityksen pitäisi syntyä.
Täytyypä yrittää.
Jäikö tuo vuoden 1953 matka ainoaksi käynniksenne
Irlannissa?
Täytyy sanoa, että se jäi ainoaksi. Kyllä minä
ajattelin lähtiessäni, kun oli haikea erota irlantilaisista
ystävistäni, että kyllähän me ehdottomasti
vielä näemme. Olihan meillä sitten kirjeenvaihtoa
useiden vuosien ajan, mutta siihen se sitten jäi. Elämässäni
on ollut niin monenlaisia asioita, etteivät voimat riitä
kaikkeen. Elämä on lyhyt, eikä samoihin paikkoihin
ehdi montaa kertaa.
Vaikka matkastanne on yli 30 vuotta, onko
jokin asia, joka yhä on elävänä mielessä?
Vaikka siitä onkin pitkä aika, on koko Irlanti vielä
mielessäni hyvin elävänä. Siinä maassa
on jotain, joka vetoaa suomalaiseen. Varmaan se on juuri tämä
irlantilaisten luonne, joka on yhtä aikaa humoristinen, eloisa
ja sydämellinen.
Mieleeni tulee esimerkiksi Länsi-Irlannissa tapaamani vanha
sadunkertoja, jollaisia yhä tapaa siellä. Minut esiteltiin
hänelle ja kerrottiin, että tämä rouva on Suomesta,
eikö hän olekin irlantilaisen näköinen. "Niin
on", sanoi sadunkertoja, "mutta mikäs ihme tuo on,
Jumalahan on meidät kaikki luonut!", hän jatkoi ja
nosti lakkiansa.
Haastattelijana Olli Pellikka
Aale Tynni:
KIRJURI, MARGINAALIRUNOILIJA
Piirtelen pergamenttiin, jäljennän.
Teksti on annettu. Ei se muutu.
Kaviot, kaviot aina, ja myllerretty maa,
luitten jyske kirvesmetsässä,
jyrinä, kaiut,
ilmassa kuoleman vihellys, kuoleman yskä.
Huuto Ranskasta, valitus Espanjasta,
mantereilta ja saarilta vaikerrus.
Puhu veljesi kanssa, kuningas, mutta varo,
sillä kuparitorvesi keskellä demoni asuu
ja se muuttaa viisaat sanasi solvauksiksi.
Varo sinäkin, rannalla kulkeva sankari:
vaahtoharjat
aavalta kiiruhtavat,
sinä, sokaistu, luulet
töyhtöjen hulmuavan.
Merta isket ja ammut, käyden sotaa
vuoksen nousua vastaan.
Hulluus, hulluus, hulluus.
Jäljennän.
Koristan punaiset alkukirjaimet.
Eikä teksit muutu.
Marginaali on minun ja muuttuvainen.
Siis ole ylistetty, marginaali.
Kirjoitan marginaaliin:
vihreys.
Ylistetty, metsän vihreä hiljaisuus.
Ylistetty, heleä lähde, vihreätäpläinen,
smaragdinvihreä katse.
Nuoruus: pähkinälehto,
pehmeiden lehväin välissä pähkinät valmistumattomat,
vihreiden kehlojen maito.
Runokokoelmasta Vihreys, WSOY
1979
Aale Tynni 1913-1997
Finnish-Irish Societyn perustaja-
ja kunniajäsen akateemikko Aale Maria Tynni-Haavisto on poissa.
Hän kuoli lokakuun 21. päivänä pitkällisen
sairauden uuvuttamana. Hän oli hiljattain täyttänyt
84 vuotta.
Aale Tynnin juuret olivat Suomenlahden
eteläpuolella, Inkerissä. Hän syntyi Kolppanassa
3.10.1913. Hänen isänsä Kaapre Tynni oli sikäläisen
suomalaisen opettajaseminaarin viimeinen johtaja. Äiti Lilja
o.s. Piipponen oli kansakoulunopettaja. Perhe - ja seminaarin ylimmän
luokan oppilaat - siirtyivät Suomeen 1920. Kun Aale Tynni vuonna
1990 julkaisi viimeiseksi jääneen kirjansa "Inkeri,
Inkerini", voidaan sanoa erään ympyrän sulkeutuneen.
Aale Tynni asui koulu- ja opiskeluaikanaan
Pukinmäellä ja tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1932.
Aale Tynni kertoi kerran itsestään: "Vanhemmillani
oli seitsemän lasta, ja olen sisaruksista keskimmäinen.
Sanotaan, että ahkerat vanhemmat saavat laiskoja lapsia, ja
ainakin minun kohdallani sananparsi on käynyt täydellisesti
toteen. Ehkäpä minusta sen tähden tuli runoilija."
Laiskuudesta ei Aale Tynnin elämässä
ollut kysettäkään. Hän oli tuottelias runoilija
ja kääntäjä. Jo hänen esikoisteoksensa
Kynttilänsydän (1938) herätti heti arvostelijoiden
huomiota. Aale Tynniä pidettiin varsin merkittävänä
lyyrikkona. "Hänen lyriikassaan on tärkeä sija
luonnontunnelmilla sekä äidin ja lapsen suhteella. Huomattavia
ovat niin ikään eräät balladit. Hänen sanontansa
on jäntevää ja pelkistettyä sekä mitallisesti
moitteetonta, kuvia hän käyttää harkitun säästeliäästi.
Myös eräissä mieterunoissa hän on saavuttanut
hyviä tuloksia." (Yrjö A. Jäntti)
Aale Tynni oli myös monipuolinen
kääntäjä. Laaja maailmanrunouden valikoimateos
"Tuhat laulujen vuotta" (1957, täydennetty laitos
1974) käsittää 1228 sivua. Eräässä
kirjoituksessaan Aale Tynni pohti runonkääntäjän
kannalta olennaisia asioita seuraavasti:
"Mielestäni kääntäjän
ensimmäinen velvollisuus on uskollisuus alkutekstiä kohtaan.
Jokainen kääntäjä joutuu kuitenkin havaitsemaan,
että kolme uskollisuuden eri puolta, uskollisuus sisällystä
kohtaan, uskollisuus tyylimuotoa kohtaan ja uskollisuus runomittaa
kohtaan ovat alituisessa ristiriidassa. Kääntäjä
näkee runon, lumoutuu sen kauneudesta ja päättää
tulkita sen. Hän tahtoo, innostuksen vallassa. luoda omakielisen
runon, joka on yhtä kaunis kuin sen esikuva ja loistaa täsmälleen
samalla valolla. Tämä on kääntäjän
ylpeä hetki. Mutta hän tulee huomaamaan, että se
on hänen ainoa ylpeä hetkensä. Sillä alkuteksti
on saavuttamaton. Käännöksen runotar on pakeneva
runotar."
Kansallisbibliografiaamme sisältyy
uusintapainoksineen 102 teosta, joissa Aale Tynni on tekijä,
kanssatekijä tai kääntäjä. Joukossa on
aapisia, satukirjoja - ja tietysti runoteoksia. Joukossa on William
Butler Yeatsin "Runoja", joka ilmestyi 1966. Matkakirja
"Vieraana vihreällä saarella" (1954) oli ensimmäinen
suomenkielinen Irlantia kuvaava kirja. Sen synty oli siinä,
että Aale Tynni 1953 osallistui PEN-klubin kokoukseen Dublinissa
ja sen jälkeen kiersi Irlantia aina Aran-saaria myöten.
Matkan toisena tuloksena oli Finnish-Irish Society, jonka perustavaan
kokoukseen 1954 Aale Tynni eräänä aloitteentekijänä
osallistui. Hän oli pitkään seuran varapuheenjohtajana.
Aale Tynni muisteli vuosia myöhemmin
elämänsä ainoaa, mutta sisältörikasta Irlannin
matkaa näin: "Vaikka siitä onkin pitkä aika,
on koko Irlanti vielä mielessäni hyvin elävänä.
Siinä maassa on jotain, joka vetoaa suomalaiseen. Varmaan se
on juuri tämä irlantilaisten luonne, joka on yhtä
aikaa humoristinen, eloisa ja sydämellinen." Aale Tynnissäkin
oli näitä luonteenpiirteitä, joskin eloisuus ehkä
olisi vaihdettava hilliintyneisyyteen.
Börje Thilman
Kirjoittaja on edesmennyt Irlannin pääkonsuli ja Finnish-Irish
Society ry:n kunniajäsen.
|
