Jamipöydän alta

Poliisi Tsekkaa huolella

Markus Asunta


Irlannista palailun yhteydessä tuli hieman lomailtua, ja kyllähän Miltown Malbayssakin piti sitten taas poiketa. Muutama päivä vietettiin Willie Clancy - viikon kaaoksessa jameja etsien.

Terapeuttista oli kuulla, että niinsanotuilla pitkän linjan tekijäihmisilläkään ei ollut muuta keinoa hyvien jamien löytämiseen kuin loputon partiointi. Ei siis irlantilaismuusikoiden pyhän veljeskunnan salaista telepatiaa tai edes puhelinrinkiä.

Toisaalta, kun nämä irlantilaisen musiikin supersankarit lopulta laskeutuivat johonkin pubiin soittamaan, se täyttyi hyvin nopeasti niin, että ihmispolon oli siellä miltei mahdoton hengittää saati liikkua.

Mutta kyllähän Miltownista sitten muutamat sessiot löytyikin. Eräs ikimuistoisimmista tapauksista tapahtui siinä aamukymmenen hujakoilla, kun kylänraitti oli vielä autio.

Muuatta hieman vanhempi herrasmies oli edellisenä iltana pikaisesti tavannut osan joukkiostamme, ja saapuikin jutulle. Ehdotti, että rupeisimme käynnistämään omia jameja aamupäivän ratoksi viereisessä soittojuomalassa joka siis tuolloin oli vielä tyhjä.

Siitä huolimatta, että alkuasukkaalla oli selässään bodhrán, kutsuimme hänet mukaan. Kutsuttakoon miestä tässä yhteydessä vaikka nimellä Seán. Se saattaa tai saattaa olla olematta hänen oikea nimensä, on nimittäin päässyt unohtumaan.

Seán osoittautui supliikki-ihmiseksi, ja aamu eteni sopivan hitaissa merkeissä. Käsittämättömiä tarinoita, vitsejä ja muuta jutustelua tauotti ajoittain myös musiikki.

Yksi Seánin kertomista tarinoista oli erityisen hilpeä. Hän oli ystävänsä kanssa entisessä Tsekkoslovakiassa pohjois-irlantilaisella autolla, joka siis oli britannian rekisterissä. Siellä he tulivat poliisin pysäyttämiksi.

Nuorempi konstaapeli sitten käveli tottuneesti auton vasemmalle puolelle ja koputti ikkunaan. Seán veivasi lasin auki, ja poliisi sitten tiedusteli häneltä ajokorttia.

- Ei minulla ole, uusi paras ystävämme vastasi.

- Miten niin ei ole? nuorempi konstaapeli ihmetteli.

- No kun en minä tarvitse sellaista.

- Jaa et muka tarvitse? Tottahan sinä nyt ajokortin tarvitset.

- Vaan kun en tarvitse eikä ole korttia.

- Mikset muka tarvitse? konstaapeli alkoi suuttua.

- Koska minä en aja tätä autoa, Seán vastasi lopulta ja osoitti oikealla puolella olevaa rattia ja kuljettajaa.

Tässä vaiheessa vanhempi konstaapeli saapui tietävän näköisenä ja puhui ensin nuoremmalle. Vaikutti siltä, että hän oli huomannut että vaikka tämä rattiasia nyt oli miten oli niin katsos, poika, jotain mätää tässä nyt kuitenkin on. Hän puhutteli autossa istuvia.

- Mitäs varten tässä autossa on takana erilaiset kilvet kuin edessä? vanhempi konstaapeli tiukkasi. Asia vaikutti hänestä selvästi todistusaineistolta siitä että pirssi oli vähintään varastettu.

- Emme me tiedä, autosta vastattiin kirkkain silmin.

- Miten niin te ette tiedä? poliisisetä ihmetteli.

- Emme me vain tiedä, herrat totesivat.

- Miten te ette voi muka tietää, sehän on teidän autonne. Vai onko se teidän autonne?

Alkoi näyttää siltä, että vanhempi konstaapeli oli valmis jatkamaan keskustelua irlantilaisten pilkantekijöidensä kanssa putkassa. Mutta niin sai tsekkiläinen virkavalta lopulta pitkän nenän:

- Ei me vain tiedetä miksi, mutta niin vain on kaikissa muissakin autoissa meillä päin.

 
Markus Asunta