Akateemikko Aale Tynnin muistoja Irlannista

 

"Mikäs ihme tuo on, Jumalahan on meidät kaikki luonut!"

Haastattelija Olli Pellikka

Akateemikko Aale Tynni on paitsi maamme johtavia runoilijoita ja kääntäjiä, myös lämmin Irlannin ystävä ja Finnish-Irish Societyn perustajajäsen. Hän on toiminut pitkään seuran hallituksessa mm. varapuheenjohtajana. Aale Tynnin tuotannossa on myös Irlannilla oma vankka paikkansa. Hän on kääntänyt kokoelman William Butler Yeatsin runoja ja myös hänen omissa runoissaan on Irlanti selvästi näkyvissä. Lisäksi häneltä ilmestyi vuonna 1954 Vieraana vihreällä saarella -niminen kertomus vierailusta Irlantiin.

Eräänä sateisena syyskuun päivänä - ilma oli todella irlantilainen - kävin tapaamassa akateemikko Tynniä hänen viehättävässä Katajanokalla sijaitsevassa kodissaan. Hän vähätteli omia ansioitaan Irlannin suhteen ja sanoi, että muita paljon tärkeämpiä haastateltaviakin olisi. Minä kuitenkin väitin päinvastaista ja aloitimme haastattelun. Tällainen siitä sitten tuli:

Miten kiinnostuksenne Irlantiin sai alkunsa?


Minähän lähdin Irlantiin oikeastaan opiskelemaan kieltä. Olin kuullut, että siellä puhutaan erinomaisen hyvää englannin kieltä ja että Dublinissa on helpompi tutustua ihmisiin ja oppia puhumaan kuin Lontoossa, jossa aina on ollut niin paljon ulkomaalaisia, etteivät lontoolaiset jaksa olla heistä kiinnostuneita. Dublinissa sitten huomasin, että irlantilaiset tuntevat vilpitöntä kiinnostusta vierasmaalaisia kohtaan ja suhtautuvat suomalaisiin suurella sympatialla. He tuntevat, että meidän kohtaloissamme on jotakin yhteistä, samoin luonteessa. Minä viihdyin Dublinissa oikein hyvin ja huomasin, että heidän englanninkielensä on erittäin hyvää.

Minä vuonna tämä tapahtui?

Vuonna 1953. Osallistuin kesäkuussa PEN-klubin kokoukseen Dublinissa ja jäin sinne sitten lopuksi kesää.

Miten sitten saitte idean kirjoittaa kirjan matkan kokemuksista?

Kirjoitin sarjan artikkeleita, jotka julkaistiin Ilmari Turjan toimittamassa Uudessa Kuvalehdessä. Nämä sitten kokosin kirjaksi, koska kustantaja oli kiinnostunut asiasta.

Tästä teoksesta on painos ollut ajat sitten loppu. Eikö kannattaisi ottaa uusintapainos; meillähän on niin vähän kirjoitettu Irlannista?

Niin, mutta eivätkö tiedot sentään kaipaisi täydentämistä ja uusimista? Onhan se jo vanha kirja…

Mielestäni kirjalla on oma tärkeä kulttuurihistoriallinen arvonsa. Eihän se mikään matkaopas ole, joka vanhenee heti.

Niin, eihän sitä matkaoppaaksi ole tarkoitettukaan. Kaikki olivat hyvin avuliaita minua kohtaan. Minulla oli mukanani suositus professori Seamus O'Duileargalle ja hän oli hyvin miellyttävä henkilö, avulias ja vilkas. Hän oli kansanrunouden professori ja huomattava mies, hänestä olikin minulle paljon apua. Minulla oli tilaisuus tutustua iiriä puhuvaan väestöön, koska hän vei minut Länsi-Irlantiin ja Aran-saarille. Tästä kaikesta olen kertonut kirjassani ja hänen avullaan sain matkasta paljon enemmän irti kuin olisin omin päin saanut. Apua sain toki myös siltä irlantilaiselta perheeltä, jonka luona asuin Dublinissa.

Vieraana vihreällä saarella

Oliko irlantilainen kirjallisuus tuttua ennen tuota matkaa?

Ei se oikeastaan tuttua ollut. Täytyy sanoa, että vasta tällä matkalla aloin vähitellen perehtyä siihen. Kyllä Irlanti ennen matkaa oli minulle vain paikka kartalla. Oli suuri elämys huomata, miten vanha kulttuuri siellä on. Muistojahan on aina pronssikaudelta asti. Ja keskiajalla, jolloin muualla oltiin vielä täydessä pakanuuden yössä, oli Irlannissa jo kukoistava kulttuuri.

Antoiko tämä matka sysäyksen Yeatsin kääntämiseen?

Näin on. Siellä rupesin lukemaan Yeatsin runoja ja ihastuin niihin, sitten aloin kääntää ja vuonna 1966 ilmestyi tämä minun Yeats-valikoimani.

Yeats on jäänyt ainoaksi kääntämäksenne irlantilaiseksi runoilijaksi. Mikä on suhteenne muihin irlantilaisiin kirjailijoihin? Onko muita suosikkeja?

No, tottakai Synge, hän on suurenmoinen kirjailija… ja Joyce, joka on antanut tien koko Euroopan modernille romaanikirjallisuudelle.
Uudempaa irlantilaista kirjallisuutta en valitettavasti tunne, kun minun omat harrastukseni ovat etupäässä suuntautuneet muille alueille. Tuo etelä vetää minua aina, Ranska ja Espanja, Irlannille ei ole jäänyt aikaa. Viime aikoina olen lisäksi kiinnostunut Islannista. Kun hajottaa itseään tällä tavoin ympäri Eurooppaa, ei aika riitä kaikelle.

Vihreän saaren vanha kulttuuri

Entä sitten irlantilainen kansanperinne? Eikö Tain Bó Cuailgne -eepos ole kiinnostanut kääntämismielessä?

Olen tietysti tutustunut eepokseen, tarinoihin Cu Chulainnista ja muista sankareista. En ole kääntänyt niitä ja sitä paitsi ne ovat proosaa, joka ei ole minun aluettani. Runoihini ne kyllä ovat antaneet aiheita. Minulla on irlantilaisia sarjoja ja juuri Cu Chulainn esiintyy niissä, vaikkei häntä ole nimeltä mainittukaan. Minulla on mm. sellainen runo kuin "Kirjuri, marginaalirunoilija". Siinä kerrotaan vanhoista irlantilaisista kirjureista, jotka kopioivat käsikirjoituksia. Työ oli yksitoikkoista ja kirjurit kirjoittivat marginaaleihin omia runojaan, tekivät siis luovaa työtä mekaanisen toiston lisäksi.

Olette viime aikoina kääntänyt eri maiden kansanlauluja. Onko kokoelmassa mukana irlantilaisia?

Valitettavasti vain yksi, Kiertelevät mustalaiset. Mikäli teos menestyy, ehkä julkaisen toisen kokoelman ja siihen toivottavasti saan mukaan useampiakin irlantilaisia kansanlauluja.

Seuran alkuvuodet

Jos sitten puhuttaisiin hiukan tästä seurastamme. Sehän perustettiin pian tämän matkanne jälkeen.

Professori O´Duilearga ehdotti minulle tämän seuran perustamista. Hän tunsi konsuli ja rouva Slotten ja oli heidän kanssaan puhunut asiasta. Hän uskoi sitten asian eteenpäin viemisen minulle. Minä sitten heti kotiin palattuani otin yhteyttä konsuli Slotteen ja niin päätimme perustaa seuran. Panimme lehteen ilmoituksen ja paikalle tuli parikymmentä henkeä. Myös mieheni, Martti Haavio, joka oli professori O´Duileargan ystävä, oli mukana, muttei halunnut johtokuntaan. Minusta sitten tehtiin varapuheenjohtaja ja olin hallituksessa mukana monta vuotta. Meillä oli kokouksissa aina hyvin hauskaa. Meitä oli paljon vähemmän kuin nyt ja konsuli Slotte ja erityisesti hänen vaimonsa Inger järjestivät kokoukset erinomaisen hyvin ja loivat niihin miellyttävän kotoisen tunnelman.

Onko teillä jotain toivomuksia seuran toiminnalle?

Minä olen jo aikaisemmin esittänyt sellaisen ajatuksen, että olisi hauskaa, jos yhdistyksen piiristä löytyisi ihmisiä, jotka omin voimin valmistaisivat jonkin irlantilaisen pienoisnäytelmän. Tämä voitaisiin sitten esittää esimerkiksi St. Patrick's Day -juhlassa. Tämä ei olisi ollenkaan mahdotonta. Hyviä lyhyitä näytelmiä löytyy Yeatsilta, Syngeltä ja O'Casseyltä ja muiltakin. Seurassammehan on useita teatterin ammattilaisia ja harrastajia, että kyllä tämän esityksen pitäisi syntyä.

Täytyypä yrittää. Jäikö tuo vuoden 1953 matka ainoaksi käynniksenne Irlannissa?

Täytyy sanoa, että se jäi ainoaksi. Kyllä minä ajattelin lähtiessäni, kun oli haikea erota irlantilaisista ystävistäni, että kyllähän me ehdottomasti vielä näemme. Olihan meillä sitten kirjeenvaihtoa useiden vuosien ajan, mutta siihen se sitten jäi. Elämässäni on ollut niin monenlaisia asioita, etteivät voimat riitä kaikkeen. Elämä on lyhyt, eikä samoihin paikkoihin ehdi montaa kertaa.

Vaikka matkastanne on yli 30 vuotta, onko jokin asia, joka yhä on elävänä mielessä?

Vaikka siitä onkin pitkä aika, on koko Irlanti vielä mielessäni hyvin elävänä. Siinä maassa on jotain, joka vetoaa suomalaiseen. Varmaan se on juuri tämä irlantilaisten luonne, joka on yhtä aikaa humoristinen, eloisa ja sydämellinen.
Mieleeni tulee esimerkiksi Länsi-Irlannissa tapaamani vanha sadunkertoja, jollaisia yhä tapaa siellä. Minut esiteltiin hänelle ja kerrottiin, että tämä rouva on Suomesta, eikö hän olekin irlantilaisen näköinen. "Niin on", sanoi sadunkertoja, "mutta mikäs ihme tuo on, Jumalahan on meidät kaikki luonut!", hän jatkoi ja nosti lakkiansa.

Haastattelijana Olli Pellikka

 

Aale Tynni:

KIRJURI, MARGINAALIRUNOILIJA

Piirtelen pergamenttiin, jäljennän.
Teksti on annettu. Ei se muutu.
Kaviot, kaviot aina, ja myllerretty maa,
luitten jyske kirvesmetsässä,
jyrinä, kaiut,
ilmassa kuoleman vihellys, kuoleman yskä.
Huuto Ranskasta, valitus Espanjasta,
mantereilta ja saarilta vaikerrus.
Puhu veljesi kanssa, kuningas, mutta varo,
sillä kuparitorvesi keskellä demoni asuu
ja se muuttaa viisaat sanasi solvauksiksi.
Varo sinäkin, rannalla kulkeva sankari:
vaahtoharjat
aavalta kiiruhtavat,
sinä, sokaistu, luulet
töyhtöjen hulmuavan.
Merta isket ja ammut, käyden sotaa
vuoksen nousua vastaan.
Hulluus, hulluus, hulluus.

Jäljennän.
Koristan punaiset alkukirjaimet.
Eikä teksit muutu.
Marginaali on minun ja muuttuvainen.
Siis ole ylistetty, marginaali.
Kirjoitan marginaaliin:
vihreys.
Ylistetty, metsän vihreä hiljaisuus.
Ylistetty, heleä lähde, vihreätäpläinen,
smaragdinvihreä katse.
Nuoruus: pähkinälehto,
pehmeiden lehväin välissä pähkinät valmistumattomat,
vihreiden kehlojen maito.

Runokokoelmasta Vihreys, WSOY 1979

 
 

Aale Tynni 1913-1997

Teksti: Börje Tihlman

Finnish-Irish Societyn perustaja- ja kunniajäsen akateemikko Aale Maria Tynni-Haavisto on poissa. Hän kuoli lokakuun 21. päivänä pitkällisen sairauden uuvuttamana. Hän oli hiljattain täyttänyt 84 vuotta.

Aale Tynnin juuret olivat Suomenlahden eteläpuolella, Inkerissä. Hän syntyi Kolppanassa 3.10.1913. Hänen isänsä Kaapre Tynni oli sikäläisen suomalaisen opettajaseminaarin viimeinen johtaja. Äiti Lilja o.s. Piipponen oli kansakoulunopettaja. Perhe - ja seminaarin ylimmän luokan oppilaat - siirtyivät Suomeen 1920. Kun Aale Tynni vuonna 1990 julkaisi viimeiseksi jääneen kirjansa "Inkeri, Inkerini", voidaan sanoa erään ympyrän sulkeutuneen.

Aale Tynni asui koulu- ja opiskeluaikanaan Pukinmäellä ja tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1932. Aale Tynni kertoi kerran itsestään: "Vanhemmillani oli seitsemän lasta, ja olen sisaruksista keskimmäinen. Sanotaan, että ahkerat vanhemmat saavat laiskoja lapsia, ja ainakin minun kohdallani sananparsi on käynyt täydellisesti toteen. Ehkäpä minusta sen tähden tuli runoilija."

Laiskuudesta ei Aale Tynnin elämässä ollut kysettäkään. Hän oli tuottelias runoilija ja kääntäjä. Jo hänen esikoisteoksensa Kynttilänsydän (1938) herätti heti arvostelijoiden huomiota. Aale Tynniä pidettiin varsin merkittävänä lyyrikkona. "Hänen lyriikassaan on tärkeä sija luonnontunnelmilla sekä äidin ja lapsen suhteella. Huomattavia ovat niin ikään eräät balladit. Hänen sanontansa on jäntevää ja pelkistettyä sekä mitallisesti moitteetonta, kuvia hän käyttää harkitun säästeliäästi. Myös eräissä mieterunoissa hän on saavuttanut hyviä tuloksia." (Yrjö A. Jäntti)

Aale Tynni oli myös monipuolinen kääntäjä. Laaja maailmanrunouden valikoimateos "Tuhat laulujen vuotta" (1957, täydennetty laitos 1974) käsittää 1228 sivua. Eräässä kirjoituksessaan Aale Tynni pohti runonkääntäjän kannalta olennaisia asioita seuraavasti:

"Mielestäni kääntäjän ensimmäinen velvollisuus on uskollisuus alkutekstiä kohtaan. Jokainen kääntäjä joutuu kuitenkin havaitsemaan, että kolme uskollisuuden eri puolta, uskollisuus sisällystä kohtaan, uskollisuus tyylimuotoa kohtaan ja uskollisuus runomittaa kohtaan ovat alituisessa ristiriidassa. Kääntäjä näkee runon, lumoutuu sen kauneudesta ja päättää tulkita sen. Hän tahtoo, innostuksen vallassa. luoda omakielisen runon, joka on yhtä kaunis kuin sen esikuva ja loistaa täsmälleen samalla valolla. Tämä on kääntäjän ylpeä hetki. Mutta hän tulee huomaamaan, että se on hänen ainoa ylpeä hetkensä. Sillä alkuteksti on saavuttamaton. Käännöksen runotar on pakeneva runotar."

Kansallisbibliografiaamme sisältyy uusintapainoksineen 102 teosta, joissa Aale Tynni on tekijä, kanssatekijä tai kääntäjä. Joukossa on aapisia, satukirjoja - ja tietysti runoteoksia. Joukossa on William Butler Yeatsin "Runoja", joka ilmestyi 1966. Matkakirja "Vieraana vihreällä saarella" (1954) oli ensimmäinen suomenkielinen Irlantia kuvaava kirja. Sen synty oli siinä, että Aale Tynni 1953 osallistui PEN-klubin kokoukseen Dublinissa ja sen jälkeen kiersi Irlantia aina Aran-saaria myöten. Matkan toisena tuloksena oli Finnish-Irish Society, jonka perustavaan kokoukseen 1954 Aale Tynni eräänä aloitteentekijänä osallistui. Hän oli pitkään seuran varapuheenjohtajana.

Aale Tynni muisteli vuosia myöhemmin elämänsä ainoaa, mutta sisältörikasta Irlannin matkaa näin: "Vaikka siitä onkin pitkä aika, on koko Irlanti vielä mielessäni hyvin elävänä. Siinä maassa on jotain, joka vetoaa suomalaiseen. Varmaan se on juuri tämä irlantilaisten luonne, joka on yhtä aikaa humoristinen, eloisa ja sydämellinen." Aale Tynnissäkin oli näitä luonteenpiirteitä, joskin eloisuus ehkä olisi vaihdettava hilliintyneisyyteen.

 

Börje Thilman on edesmennyt Irlannin pääkonsuli ja Finnish-Irish Society ry:n kunniajäsen.