Börje Thilman in memoriam

 

Suomen ja Irlannin välisten kulttuurisuhteiden edistäjä on poissa

Teksti: Irmeli Jokinen 

 

 

Irlannin pääkonsulina yli kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut diplomiekonomi Börje Gustaf Thilman kuoli 27. helmikuuta 2003 Tuusulassa 68-vuotiaana vaikean sairauden uuvuttamana.

Hän oli syntynyt Helsingissä 29. maaliskuuta 1934.

Käytyään keskikoulun Svenska normal lyseumissa hän siirtyi muutamaksi vuodeksi työelämään. Hän toimi mm. sähköttäjänä Tanskan lennättimen palveluksessa Helsingissä ja tulkkina Eduskunnassa. Hän pääsi ylioppilaaksi Svenska aftonläroverketistä 1955 ja työskenteli opintojensa ohella Mainos Taucherilla. Tuota aikaa hän muisteli usein lämmöllä. Börje Thilman opiskeli Helsingin Yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, mutta siirtyi kuitenkin Svenska Handelshögskolaniin ja valmistui diplomiekonomiksi 1962.

Vuosina 1959-1999 Börje Thilman toimi mainostoimisto- ja kirjankustannusaloilla, mm. Mainostoimistojen liiton toimitusjohtajana, Tilgmannin kirjapainossa markkinointipäällikkönä ja Suomen ilmoituskeskuksen (ILMO) toimitusjohtajana. Hän siirtyi julkaisemaan liike-elämän hakemistokirjallisuutta 1972 perustamassaan Yritystieto Oy:ssä. Monipuolisena ja kielitaitoisena ihmisenä hän oli mukana monessa. Hän toimitti suuren määrän eri alojen julkaisuja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Börje Thilman oli laaja-alaisesti kiinnostunut yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä. Hän oli Ulkopoliittisen tutkimuksen säätiön pitkäaikainen asiamies, Paasikivi-seura ry:n monivuotinen rahastonhoitaja sekä jäsenenä mm. Aleksis Kiven Seurassa, Suomen Sukututkimusseurassa, Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa, Lions-toiminnassa ja Suomen Keltologinen Seura ry:ssä. Hän oli kunniajäsen Irish Business Club in Finlandissa ja Finnish-Irish Society ry:ssä.

Nuorena miehenä hän toimi jonkin aikaa pankkivirkailijana Kanadassa ja tutustui Toronton irlantilaisväestöön. Sosiaalinen, aktiivinen ja monipuolisesti kulttuureista kiinnostunut Börje Thilman nimitettiin Irlannin pääkonsuliksi 18. toukokuuta 1979.

Börje Thilman toimi voimakkaasti Suomen ja Irlannin välisten kulttuurisuhteiden edistäjänä. Hän julkaisi myös irlantilaisen R.P. Cowlin vuonna 1926 englanniksi kääntämän Aleksis Kiven näytelmän Kihlaus näköispainoksena vuonna 1980. Vuonna 1985 irlantilainen Dundalk Theatre Workshop esitti näytelmän nimellä Eva ja vieraili sillä myös Suomessa.

Irlanti avasi suurlähetystön Suomeen vasta vuonna 1993 ja sitä ennen Börje Thilman toimi aktiivisesti maan edustana Suomessa. Hän toimi loistavana isäntänä useille Suomessa vierailleille irlantilaisille, oli sitten kyseessä ministeri tai muusikko. Hänen isännöimästään pääkonsulinvirastosta muodostui lämminhenkinen Pikku-irlanti, jossa Börje Thilman antoi auliisti tietoja Suomesta ja suomalaisuudesta irlantilaisille, samoin suomalaisille tietoja Irlannista ja irlantilaisuudesta. Börje Thilman kirjoitti säännöllisesti Finnish-Irish Society ry:n "Shamrock"-lehteen. Börje Thilman jätti erokirjeensä Irlannin suurlähettiläälle syksyllä 2002 sairastuttuaan vakavasti syöpään. 

Kirjallisuus, musiikki ja kuvataiteet olivat Börje Thilmanin rakkaita harrastuksia. Hän järjesti mm. Jean Cocteaun taiteen näyttelyn Helsingissä. Hänellä oli myös aikanaan laaja yksityiskirjasto, jota hän todellisena keräilyvietin syntymälahjanaan saaneena bibliofiilinä kartutti jatkuvasti koti- ja ulkomaisissa kirjakaupoissa sekä antikvariaateissa.

Börje Thilmanin 14-vuotiaana alkanut sukututkimusharrastus säilyi vireänä kuolemaan asti. Kiinnostus ei keskittynyt vain oman suvun selvittämiseen, vaan hän auttoi tekemään ja teki monen yksityisen ja julkisen henkilön sukuselvityksen. Hän toimitti aiheesta myös kirjan Suomalaisia sukuja ja sukunimiä.

Börje Thilman kartutti laajaa yleistietouttaan koko elämänsä ajan. Jäätyään eläkkeelle hän valjasti sen sanoiksi kirjoittamissaan artikkeleissa, jotka ilmestyivät useissa päivä-, paikallis- ja aikakauslehdissä.

Börje Thilman oli todellinen herrasmies, loistava persoona ja mainio seuramies, jota omaisten lisäksi jäivät kaipaamaan lukemattomat ystävät.

Irmeli Jokinen

Kirjoittaja on Börje Thilmanin pitkäaikainen työtoveri ja ystävä

 

 

 

Börje Thilman in memoriam

En sann Irlandsvän är borta

Diplomekonom Börje Gustaf Thilman, 68, avled i Tusby den 22 februari. Han var född i Helsingfors den 29 mars 1934.

Vid sidan av sina studier vid Svenska Handelshögskolan, var han också aktiv inom studentpolitiken, bl.a. som medlem i Finlands Studentkårers förbunds styrelse. Efter avlagd examen 1962, fungerade han inom reklam- och bokförlagsbranschen. Han arbetade bl.a. som vd på Reklambyråernas förbund, som marknadschef på boktryckeriet Tilgmann och som verkställande direktör för Finlands Annonscentral (ILMO). År 1972 grundade han ett eget företag, Företagsdata, som publicerade facklitteratur ämnad för affärslivet. Börje Thilman var mångsidig och språkbegåvad och gav under åren ut många olika publikationer på svenska, finska och engelska.

Börje Thilman hade ett stort intresse för samhället. Han var under en lång tid bl.a. verksam som ombudsman för Utrikespolitiska institutet och som skattmästare för Paasikivi-Samfundet. Historia och släktforskning låg också hans hjärta nära och han var bl.a. aktiv inom Aleksis Kivi sällskapet och inom Genealogiska Samfundet i Finland. Han var hedersmedlem i Irish Business Club in Finland, i Finlands Keltologiska Förbund och i Finnish-Irish Society. Han medverkade också i Lions-verksamhet.

I sin ungdom vistades Börje Thilman en tid i Kanada, där han redan då kom i kontakt med irländare. Han kände varmt för denna nationalitet och visade från denna tid fram till sin död ett stort intresse för Irland som land, för dess kultur, musik och litteratur. År 1979 utnämndes Börje Thilman till Irlands Generalkonsul i Finland.

Börje Thilman var starkt delaktig i att främja kulturförhållandena mellan Finland och Irland. Enda till år 1993 då Irland öppnade sin ambassad i Helsingfors, ansvarade Börje Thilman för konsulatverksamheten, där han fungerade som landets officiella representant i Finland. Han var en utmärkt värd för otaliga irländska gäster i Finland, allt ifrån ministrar till musiker. Generalkonsulatet blev något av ett mini-Irland, där varm stämning rådde. Han lämnade sitt avskedsbrev till Irlands ambassadör på hösten 2002, efter att han hade insjuknat i cancer. 

Litteratur, musik och konst stod honom mycket nära. Under hela sitt liv samlade han på kunskap och genom åren skrev han ett otal artiklar till olika dags- och lokaltidningar samt olika tidsskrifter. Släktforskning var en kär hobby och han hjälpte gärna släkter och vänner med deras släktutredningar. Han utgav också en bok om finska släkter och släktnamn.

Börje Thilman var en utåtriktad och sympatisk person. Han sörjs av sina nära
och ett stort antal vänner.

Irmeli Jokinen
Skribenten var Börje Thilmans långvariga kollega och vän