Irish Festival in Finland

Irish festival in Finland 2010:

apila Mary Coughlan>
apila Cyril O'D & Co>

Syksy tuli taas ja toi tullessaan irlantilaista musiikkia ja muutakin kulttuuria. Irish Festival in Finland järjestettiin 24.9.-3.10.2010 jo 25. kerran. Aika kauan siis on kuultu irlantilaista musiikkia syksyn ratoksi.

arkistostaFestivaalimme on tuonut suomalaisten iloksi koko joukon irlantilaisen musiikin legendaarisimpia nimiä, kuten The Chieftains, The Dubliners, Christy Moore ja Mary Black. Ja aina on mukana ollut nuoria muusikkoja, joista monet ovat sittemmin nousseet suurten joukkoon.

Toisin kuin useimmat maailman lukuisista Irlanti-testivaaleista me emme keskity pelkästään kansanmusiikkiin ja folkiin. Mukana on ollut myös rockia ja klassistakin.
Juhlavuoden pääesiintyjäkin kuuluu tähän ryhmään. Mary Coughlanin musiikin juuret tulevat bluesista, jazzista, rockista ja ties mistä muusta. Joka tapauksessa hänen musiikissaan on vahva irlantilainen tunnelma. Vihreä saari koskettaa kuulijoita ainutlaatuisella tavalla.

Maryllä ja hänen musiikillaan on Suomessa paljon ystäviä ja siksi tuntui, että juuri hän sopii parhaiten juhlavuoden konserttien huipentumaksi. Mary esiintyi nyt neljännen kerran festivaalillamme. Konserttipaikkakuntina ovat Helsinki, Hämeenlinna, Rauma ja Turku.

Olemme aina toki tarjonneet myös irlantilaista kansanmusiikkia parhaimmillaan. Vuonna 2010 sitä ronan ja tonyesittivät concertinan soittaja Tony O´Connell, laulaja-buzukisti Cyril O´Donoghue ja huilisti Ronan Ryan. Heidän virtuoosimaista soittoaan voi kuulla Vantaalla, Keravalla, Pieksämäellä, Joensuussa,Viitasaarella, Lapualla ja Helsingissä.

Mukana oli myös suomalaisia irlantilaista musiikkia soittavia kokoonpanoja. Konserttien lisäksi musiikkia voi kuulla jameissa, joiden tunnelma oli ainutlaatuinen.
Haluamme kiittää yhteistyökumppaneitamme, joita ovat muun muassa Opetusministeriö, Culture Ireland, Tourism Ireland, Aer Lingus ja O'Malley's Irish Bar.
Festivaalin suojelijana toimii Irlannin suurlähettiläs Dermot Brangan.

Oulussa järjesttiin 30.9.-3.10. Irish Festival in Oulu. Pääesiintyjänä on neljä kertaa meidän festivaalillamme vieraillut Altan, joka konsertoi myös Helsingissä 2.10. Festivaalin päätyttyä tiistaina 5.10. esiintyi Helsingissä vuonna 1988 festivaalillamme vieraillut legendaarinen The Dubliners.
Lisäksi 17.-27.9. Helsingissä järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali tuo esille myös irlantilaista elokuvaa.apila

kuvia lehdistölle>

Autumn comes and brings us Irish music and other culture. Irish Festival in Finland will be held from 24th September to 3rd October, already for 25th time! We have heard Irish music to pick us up in the Autumn for a long time!

The Festival has had many greats of Irish music in the past, e.g. The Chieftains, The Dubliners, Christy Moore and Mary Black. There has always been also young musicians and many of them are now as big as the names above.

Most of Irish Festivals concentrate in traditional music and folk. We have also had rock, blues and even classic.
This year's headlining act belongs to this group. Mary Coughlan has her roots in blues, rock and heaven knows what else! But her music is very Irish. The Emerald Isle touches audiences in a unique way!

arkistostaMary and her music have many friends in Finland, and we think that she is a perfect headliner for this festival. This will be her 4th visit to our Festival.
Mary Coughlan will perform in Helsinki, Hämeenlinna, Rauma and Turku.
We shall again have Irish traditional music at it's best, this time performed by Tony O'Connell (concertina), Cyril O'Donoghue (vocals and bouzouki) and Ronan Ryan (flute). Their virtuosity will be heard in Vantaa, Kerava, Pieksämäki, Joensuu, Viitasaari, Lapua and Helsinki.

There will also be Irish music performed by Finnish musicians and sessions.
We want to thank our partners like Finnish Ministry for Education, Culture Ireland, Tourism Ireland, Aer Lingus and O'Malley's Irish Bar.

The Patron of the festival will be the Irish Ambassador to Finland, Dermot Brangan.

There will be Irish Culture elsewhwere, too.

Irish Festival in Oulu will be arranged 30th September to 3rd October. The headliner will be Altan, who has performed four times on or festival. They will also play in Helsinki on 2nd October.
After the festival the Dubliners, who were on our festival in 1988, will play in Helsnki on 5th October.
The Helsinki Film Festival 17th to 27th September will have also Irish films.apila

Olli Pellikka

Mary Coughlan

Irlanti on tuottanut monia loistavia laulajattaria ja yksi omaperäisimmistä on Mary Coughlan. Hänenmary sielukkaat tulkintansa niin uusista kuin vanhoista sävelmistä ovat saaneet innostuneen vastaanoton kaikkialla maailmassa.

Vuonna 1956 syntynyt Galwaystä, Irlannin länsirannikolta, kotoisin oleva Mary oli kauhukakara, joka karkasi nuorena Lontooseen viettääkseen hippielämää. Hän elätti itsensä mm. kadunlakaisijana aina välillä laulaen. Mary löysi galwayläisen pojan, jonka kanssa meni naimisiin ja kolme lasta syntyi nopeassa tahdissa. Avioliitto kuitenkin kesti vain kuusi vuotta.

Mary oli aina harrastanut laulamista pubeissa. Tunnettu hollantilainen muusikko Erik Visser löysi hänet ja halusi tuottaa levyn. Ensilevy ”Tired and Emotional” ilmestyi vuonna 1985 ja sen menestyksen myötä Mary sai sopimuksen Warner Brothers -levy-yhtiön kanssa.

Lopullinen kansainvälinen läpimurto tapahtui seuraavan levyn ”Under The Influence” (1987) myötä. Vuonna 1988 Mary vieraili ensi kerran Suomessa valloittaen yleisön Oulun Kuusrockissa.
Kaksi vuotta myöhemmin hän esiintyi Helsingissä ja Tampereella.

Levytysura näytti komealta ja uusia levyjä julkaistiin, mutta ongelmia tuli levy-yhtiön ja alkoholin kanssa. Mary sai potkut vuonna 1992 ilmestyneen erinomaisen ”Sentimental Killers”-levyn jälkeen. Alkoholi tuntui vievän Maryn. Levyjäkin tuli pienille merkeille, mutta alamäki oli alkanut. Lopulta Mary, joka oli myös pienen tytön äiti, hakeutui hoitoon ja raitistui.

Ura oli aloitettava alusta pienien klubien kautta, mutta Mary palasi huipulle. Vuonna 1997 V2-levy-yhtiölle tehty ”After The Fall” oli comeback ja sai loistavat arvostelut kaikkialla. Keikkoja tuli ja ensi kerran Mary oli kiertueella Yhdysvalloissa.

Pian seurasi ison orkesterin kanssa tehty show, jossa Mary esitti Billie Holidayn lauluja. Tämä julkaistiin myös levynä vuonna 2000. Kaikki näytti hyvältä, mutta seuravana vuonna tehty ”The Long Honeymoon” ei saanut virallista julkaisua. Mary on ostanut sittemmin oikeudet ja levy on julkaistu myöhemmin.

Tulevaisuus näytti taas epävarmalta, mutta 2002 saksalaiselle Tradition & Moderne –levy-yhtiölle tehty ”Red Blues” toi Maryn jälleen esiin. Henkilökohtaiset ongelmat ja vaikea ero kuitenkin toivat Maryn elämään jälleen mustat sävyt.

Tällä hetkellä Mary Coughlanilla menee hyvin. Hän on mm näytellyt Neil Jordanin elokuvassa Mary”Breakfast On Pluto” yhdessä Liam Neesonin kanssa.

Viime vuonna ilmestyi ”The House of Ill Repute”, joka on yksi hänen parhaista levyistään. Raju, mutta samalla kaunis levy kertoo kamppailusta vaikeuksien kautta voittoon. Tuottajana on toiminut jälleen Erik Visser. Levy nosti Mary Coughlanin jälleen irlantilaisten laulajien eturiviin, jonne hän ehdottomasti kuuluu.

Viime vuonna ilmestyi myös Mary Coughlanin omaelämäkerta ”Bloody Mary”, jossa hän mitään sensuroimatta kertoo elämänsä ylä- ja alamäistä.

Mary Coughlan on aina tervetullut vieras. Loistavia laulajia ja tulkitsijoita ei maailmassa koskaan ole liikaa ja hän on yksi loistavimmista. Hänen musiikkinsa ei ole irlantilaista kansanmusiikkia, mutta jos jonkun laulussa kuuluu, näkyy ja tuoksuu Irlanti, se on Mary Coughlan!

Mary Coughlan on esiintynyt usein Suomessa ja hänellä on vankka kannattajakunta. Hän on vieraillut Irish Festival in Finlandissa vuosina 1998, 2002 ja 2007. Kun mietittiin 25. juhlafestivaalin pääesiintyjää, tuntui aivan itsestään selvältä, että juuri Mary Coughlan on se, joka saapuu juhlafestivaalin pääesiintyjäksi.apila

Mary Coughlan Irish Festival in Finland:

arkistostaTiistai/ Tuesday 28.9.Savoy-teatteri, Helsinki
Keskiviikko/Wednesday 29.9. Vanaja-sali, Hämeenlinna
Torstai/Thursday 30.9. Poselli, Rauma,
Perjantai/Friday 1.10. Media Liv, Turku

Tony O'Connell, Cyril O'Donoghue & Ronan Ryan

Irish Festival in Finland tuo maatamme kiertämään kolmesta huippumuusikosta koostuvan trion Länsi-Irlannista. Concertina-haitarin soittaja Tony O'Connell ja huilisti Ronan Ryan tulevat Suomeen Cyril O'Donoghuen kanssa, jokaa on vieraillut festivaalilla usein. Näin halutaan juhlistaa 25. kerran järjestettävää festivaalia.

Tony O'Connell on tamän hetken parhaita concertinan soittajia. Hän on soittanut mm. viulisti Andy Morrow'n ja legendaarisen kitaristin Arty McGlynnin kansa. Lisäksi Tony on levyttänyt viulisti Ben Lennonin kanssa. Tony vieraili Irish Festival in Finlandissa vuonna 2003 Mixolydia-yhtyeen kanssa.
Ronan Ryan on soittanut huilua mm. Turas-nimisessä yhtyeessä ja kiertänyt ympäri Eurooppaa lukuisien muusikkojen kanssa. Hän on juuri tekemässä uutta soololevyä. Ronanin soittotyyli on modernin sujuva ja villi.

cyrilCyril O´Donoghue on esiintynyt Irish Festival in Finlandissa useiden eri muusikkojen kanssa. Hän soitaaa buzukia ja kitaraa ja laulaa. Hänen aikaisemmista yhtyeistään kannattaa mainita Damp in the Attic, joka vieraili Irish Festival in Finlandissa vuonna 2001.Tällä hetkellä hän soittaa mm. Providence-yhtyeessä.apila

 

arkistostaFinnish-irish Society järjestää joka vuosi syys-lokakuun vaihteessa irlantilaisen musiikin festivaalit. Irish Festival in Finland 2010 järjestetään 24.9.-3.10.2010.noin 15 eri paikkakunnalla Suomessa. Festivaali täyttää tänä vuonna peräti neljännesvuosisadan, tuleva festivaali on järjestyksessä 25.

Tällä sivulla kerrotaan jo järjestetyistä festivaaleista. Tulevista festivaaleista kerrotaan lähempänä festivaaleja.

kuvia lehdistölle v.2009 esiintyjistä>

Irish festival in Finland 2009:

 

Harry Bradley, Jesse Smith & Mick Daly

bradleyIrish Festival in Finland on aina tuonut ajankohtaisia ja mielenkiintoisia kokoonpanoja Suomeen. Tällainen on huilisti Harry Bradleyn kokoama trio, jossa hänen lisäkseen soittavat viulisti Jesse Smith ja kitaristi-laulaja Mick Daly.

Belfastista kotoisin oleva 35-vuotias Harry Bradley on yksi Irlannin tunnetuimmista puuhuilun soittajista. Bradley on levyttänyt yhdessä Jesse Smithin ja Téada-yhtyeestä tutun kitaristi John Blaken kanssa levyn ”The Tap Room Trio”.

Harryn tuorein levyjulkaisu on juuri ilmestynyt albumi ”Pleasures on Hope” yhdessä belfastilaishuilisti Michael Clarksonin kanssa. Harry on lisäksi julkaissut kolme soololevyä sekä albumit Jesse Smithin ja John Blaken sekä Paul O’Shaughnessyn kanssa.

Harry on ollut vierailijana Altanin ”Blue Idol” -levyllä. Hän on vierailijana myös kiertänyt Altanin, Dervishin ja Cranin kanssa.

Harryn rytmikäs soittotyyli on saanut vaikutteita 1920-30-lukujen savikiekkoäänitteistä, pohjoisirlantilaisesta marssimusiikista, sarkastisesta belfastilaishuumorista sekä Seamus Tanseyn ja Desi Wilkinsonin soitosta.

Jesse Smith on kotoisin Baltimoresta, Yhdysvalloista ja on tunnetun pianistin Donna Longin poika. Hän on soittanut mm. Suomessakin vierailleessa Danú-yhtyeessä. Smithin raikas ja energinen soitto muistuttaa sellaisia savikiekkokauden taitureita kuin James Morrison ja Paddy Killoran.

Corkista kotoisin oleva kitaristi-laulaja Mick Daly on vieraillut vuoden 1991 Irlanti-festivaaleilla 4 Men and a Dog -yhtyeen kanssa. Hän aloitti soittamisen 1970-luvulla ja oli Scullion- ja The Sackville String Bandin perustajajäsen. Hän soitti myös Lee Valley String Bandissä.

mick dalyMick on esiintynyt Irish Festival in Finlandissa 1989 Arcady-yhtyeen, 1990 Mary Blackin ja 1991 4 Men and A Dog –yhtyeen kanssa. Viimeksi mainitussa hän oli juuri se koira!

Mick soittaa edelleen silloin tällöin myös Any Old Time -yhtyeen kanssa.

Dalyn vakiokumppaneihin kuuluvat muun muassa Matt Cranich, Dave Hennessey, Aidan Coffey ja Seamus Creagh.

Harry Bradley, Jesse Smith ja Mick Daly esiintyvät seuraavissa paikoissa:

Lauantai 26.9. Marian Talli, Lapua
Sunnuntai 27.9. Miekkaniemi, Viitasaari
Maanantai 28.9. Teatteriravintola, Joensuu
Tiistai 29.9. Poleeni, Pieksämäki
Keskiviikko 30.9. Kerava-sali, Kerava
Torstai 1.10. Poselli, Rauma
Perjantai 2.10, Kåren, Turku
Lauantai 3.10. O’Malley’s Helsinki
Sunnuntai 4.10. Martinus-sali, Vantaa

arkistosta

Irish festival in Finland 2009:

Huilisti Harry Bradley Brách-orkesterin vieraana Livegraphy-klubilla 28.8.

Osasta Irish Festival in Finlandin ohjelmatarjontaa saadaan esimakua jo tämän kuun lopulla, kun puuhuilisti Harry Bradley esiintyy Livegraphy-klubilla Studio Reunasen tiloissa perjantaina 28.8. klo 19. Iltaa isännöivät Brách-orkesterin jäsenet. Liput klubille maksavat 10 euroa ja sinne ilmoittaudutaan etukäteen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen live@reunanen.net.
Luvassa on varmasti unohtumaton ja intensiivinen ilta, jota ei kannata päästää ohitseen.

livegraphy.blogspot.com/

harry

Harry järjestää halukkaille myös irkkumusiikkiworkshopin samana päivänä.
Lisätietoja saa osoitteesta markus.asunta@gmail.com.
Belfastilaissyntyinen Harry Bradley (s.1974) on yksi Irlannin tunnetuimmista puuhuilun soittajista. Hän on julkaissut kolme soololevyä, duettoalbumit viulistien Paul O'Shaughnessy ja Jesse Smith sekä tänä kesänä huilisti Michael Clarksonin kanssa. Lisäksi hän on esiintynyt vierailijana mm.Altanin Blue Idol-levyllä ja kiertänyt niin Altanin, Dervishin kuin Craninkanssa .Hänen rytmikäs soittotyylinsä on saanut vaikutteita niin 1920-1930-lukujensavikiekkoäänitteistä, pohjois-irlantilaisesta marssimusiikista, tarkkanäköisen sarkastisesta belfastilaishuumorista kuin sellaisilta nykyajan soittajilta kuin Seamus Tansey ja Desi Wilkinson. Harry Bradley kiertää suomea viulisti Jesse Smithin ja Four Men and a Dogista tutun kitaristi Mick Dalyn kanssa Irish Festival in Finlandin aikaan syys-lokakuun vaihteessa.

myspace.com/harrybradley

arkistosta

Brách (suomeksi lähinnä "Iki") on soittanut irlantilaista musiikkia kuusi vuotta. Ohjelmisto on instrumentaalipainotteista ja reipasta, mutta mukaan mahtuu myös hyvin valittuja lauluja. Orkesterin jäsenet ovat monipuolisia muusikoita, jotka soittavat myös useissa muissa kokoonpanoissa yli musiikkityylirajojen. Viulua ja nyckelharpaa soittavan Laura Airolan liityttyä orkesteriin vuosi sitten mukaan on tullut skandinaavisia vaikutteita. Yhtyeen intensiiviset ja jopa rock-henkisiksi äityvät keikat erityisesti "kotipubi" O'Malley'sissa ovat saavuttaneet suurta suosiota. Bráchissa soittavat Markus Asunta (huilu, laulu, kitara), Kirsi Vinkki (viulu, alttoviulu), Ville Karas (irlantilainen buzuki), Antti Havia (kitara, viulu) ja Laura Airola (nyckelharpa, viulu).

www.fintrad.net/brachwww.myspace.com/asuntamarkus

Irish festival in Finland 2009:

Maighread & Tríona Ní Dhomhnaill, Cathal Hayden, Máirtín O'Connor & Seamie O'Dowd

Irlanti on kansanmusiikin suurvalta ja jokaisella musiikilla on supertähtensä – niin kansanmusiikillakin. Viisi huippumuusikkoa saapuu ilahduttamaan Vihreän saaren musiikin ystäviä 25.9.- 4.10.2009 eri puolilla Suomea järjestettävän 24. Irish Festival in Finlandin pääesiintyjinä.
Maighread ja Triona Ní Dhomhnaill, sisarukset Gweedoresta, Co. Donegalista ovat tuttuja monista yhteyksistä. Heidän isänsä oli tunnettu kansanlaulujen tekijä ja keräilijä ja täti Nelli Ní Dhomhnaill sävelsi monia lauluja.
Maighread ja Triona Ní Dhomhnaill
Sisarukset muodostivat 1970-luvun alussa lauluyhtye Skara Braen yhdessä veljensä Michéal O'Domhnaillin ja Daithí Sproulen kanssa. Yhtyeen ainoa levy on säilynyt klassikkona. Maighread on tehnyt kaksin soololevyä, joista vuonna 1991 ilmestynyt ”No Dowry” on klassikon maineessa.
Maighread vieraili Suomessa Irlanti-festivaalilla 1995 Clar Bod Déil -yhtyeen kanssa.
Triona oli laulajana ja kosketinsoittajana Donal Lunnyn kokoamassa The Bothy Band -yhtyeessä, josta sen olemassaoloaikana 1975–79 tuli irlantilaisen musiikin legenda. Tämän jälkeen Triona muutti Yhdysvaltoihin, Portlandiin, Oregonin osavaltioon. Siellä hän jatkoin yhteistyötä veljensä Michéalin kanssa Relativity- ja Nightnoise-yhtyeissä.

 

arkistosta
P
alattuaan Irlantiin Triona ja Michéal esiintyivät yhdessä veljensä Michéalin kanssa, joka
valitettavasti menehtyi yllättäen vuonna 2006. Sen jälkeen sisarukset ovat esiintyneet duona.
Connaghtilainen Maírtin O'Connor on irlantilaisen haitarin suurimpia neroja ja on soittanut mm. Dé Danann- ja Skylark -yhtyeissä. Hän on lisäksi soittanut mm. Riverdancessa ja Mark Knopflerin levyillä.
Pomeroysta, Co. Tyronesta kotoisin oleva viulun ja banjon taituri Cathal Hayden tuli tunnetuksi Four Men And A Dog-yhtyeestä 1990-luvun alussa, jonka kanssa on vieraillut Suomessakin.
Sligosta kotoisin oleva Seamie O'Dowd on ollut mm. Dervish-yhtyeen jäsen ja soittanut Liam O'Flynnin ja Matt Molloyn kanssa.

seamieVuodesta 2001 nämä kolme muusikkoa ovat soittaneet yhdessä ja nyt siis myös Ní Dhomhnaillin sisarusten kanssa. Heidän konserttinsa ovat todellista irlantilaisen kansanmusiikin juhlaa.
Top Irish traditional musicians Maighread and Tríona Ní Dhomhnaill, Cathal Hayden, Mairtin O'Connor and Seamie O´Dowd were performing together in Irish Festival in Finland 2009.


murattia

Irish festival in Finland 2008

arkistosta

 
Rackett Tavastialla 25.9. 2008   apila

23. Irish Festival in Finland oli taiteellisesti onnistunut ja keräsi myös runsaasti yleisöä. Mary Black ilahdutti suomalaisia koskettavilla tulkinnoillaan peräti kolmella paikkakunnalla. Nämät kuvat festareista ovat Helsingistä Tavastialta. Kuvaaja on Seppo Nousiainen. Suuremmat kuvat saat klikkamalla.

 
apila
Rackett Tavastialla 25.9.2008   Lily Neill Tavastialla 25.9. 2008
 
Rackett O'Malleys' Irish Barissa   Rackett ja Lily Neill O'Malleys' Irish Barissa
 
Foolin in Doolin O'Malleys' Irish Barissa   Rackett Panimoravintola Koulussa
     

Irish festival in Finland 2008

Mary Black – Irlannin ääni

Mary Black
lehdistökuvia>

Jos kysyy irlantilaiselta, kuka on maan paras naislaulaja, vastaavat useimmat varmaan Mary Black. Tämä dublinilainen laulajatar on luonut mahtavan uran sekä kotisaarellaan että muualla maailmassa. Hänen musiikissaan yhdistyvät vuosisatainen perinne ja nykyaika ainutlaatuisella tavalla. Hänen musiikkiaan on vaikeaa sijoittaa mihinkään mappiin, siinä on vaikutteita kansanmusiikista, popista, rockista, kantrista, jazzista – melkein mistä tahansa musiikinlajista. Kun hän tulkitsee ainutlaatuisella äänellään melkein mitä vain, on tulos aina nautittava. Mary Black on 23. kerran 25.9.-5.10.2008 järjestettävän Irish Festival in Finlandin pääesiintyjä.

Mary Black julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 1983. Se nousi listoille ja sai monia palkintoja. Jo sitä ennen hän oli ollut jäsenenä General Humbert –nimisessä yhtyeessä.
Mary liittyi muutamaksi vuodeksi Irlannin suosituimman kansanmusiikkiyhtyeen Dé Danannin jäseneksi. Yhdessä Irlannin ääneksi kutsutun Dolores Keanen kanssa he antoivat yhtyeelle ainutlaatuisen soundin.

arkistosta

Vuonna 1985 Mary sai tuottajakseen ja yhtyeensä johtajaksi kitaristi Declan Sinnottin ja tuloksena oli toinen soololevy ”Without the Fanfare” (1985), jota seurasivat ”By The Time It Gets Dark” (1987) ja No Frontiers (1989), jotka vakiinnuttivat Maryn aseman irlantilaisen musiikin Leading Ladynä.
Mary Black vieraili loistavan yhtyeensä kanssa vuoden 1990 Irlanti-festivaalilla esiintyen Helsingissä ja Tamperella, jossa TV 2 nauhoitti Tullikamarin konsertin.

Mary Black kiersi säännöllisesti Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa ja myös Japanissa, jossa hän on ollut virallisen listan kärkipaikoilla yhdessä Michael Jacksonin ja Madonnan kanssa!
Levyjä tuli tasaiseen tahtiin ja hän on esiintynyt ja äänittänyt monien maailmankulujen laulajien kanssa. Näistä kannattaa mainita Joan Baez, Emmylou Harris, Mary Chapin Carpenter ja Van Morrison.
Vuonna 1999 ilmestyi loistava ”Speaking with the Angel” ja sen myötä Mary vieraili suurella menestyksellä Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa. Tämän levyn jälkeen Mary Black ei ole julkaissut studiolevyjä, mutta erinomaisia konserttitallenteita.

Vuonna 2008 Mary Black julkaisi juhlalevyn “twenty-five years twenty-five songs”, joka nousi heti Irlannin listaykköseksi. Sen jälkeen Mary Black on kiertänyt 25-vuotisjuhla-ohjelmistollaan huippumuusikoista kootun yhtyeensä kanssa. Vastaanotto on ollut kaikkialla haltioitunut. Niin täälläkin! Irlannin ääni ei petä kuulijaansa!.apila

www.mary-black.net

murattia

Irish festival in Finland 2008

Lily Neill – harpun kuningatar

Monet ovat varmaan viime vuosina eri tilaisuuksissa kuulleet kaunista harpunsoittajaa, joka on ilahduttanut meitä suomalaisia soitollaan. Hän nimeltään Lily Neill ja saapuu ilahduttamaan meitä myös tämän vuoden Irlanti-festivaalille.

Amerikanirlantilainen Lily aloitti uransa jo nuorena ja esiintyi Presidentti Bill Clintonille jo 14-vuotiaana. Siitä lähtien hän on esiintynyt säännöllisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Vuonna 2004 hän julkaisi ensimmäisen levynsä ”Without Words”, joka sai innostuneen vastaanoton. Lily on ennakkoluulottomasti soittanut niin kansanmuusikkojen kuin rokkareidenkin kanssa.
Lily on asunut Suomessa ja opiskellut Sibelius-Akatemiassa. Hän on ollut tuttu näky O’Malley’s Irish Barin sunnuntaijameissa ja siellä monet ovat kuunnelleet hartaasti hänen lumoavaa soittoaan.
.apila

www.lilyneill.com

arkistosta

Irish festival in Finland 2008

Paul Muldoon ja Rackett

Co. Armagh’ssa, Pohjois-Irlannissa 20.6.1951 syntynyt Paul Muldoon, on Irlannin merkittävimpiä nykyrunoilijoita.

Muldoon on opiskellut Queen’sin yliopistossa, Belfastissa. Hän työskenteli 1973–86 BBC:ssä. Hän on asunut vuodesta 1987 Yhdysvalloissa. Hän opettaa Princetonin Yliopistossa, New Jerseyssä ja muissakin yliopistoissa.
Muldoon on julkaissut useita kymmeniä runokokoelmia ja kokoelma niitä ilmestyi suomeksi vuonna 2000 Jyrki Vainosen kääntämänä nimellä ”Jotakin muuta”. Muldoon sai vuonna 2003 runouden Pulitzer-palkinnon. Hän on myös kirjoittanut runoudesta mm. The New Yorker -lehdelle.
Muldoon on kirjoittanut useita oopperalibrettoja säveltäjä Daron Hagenille ja tehnyt yhteistyötä rock-muusikkojen, kuten edesmenneen Warren Zevonin kanssa.

Paul Muldoon saapui Suomeen Rackett-yhtyeensä kanssa, joka on julkaissut kaksi albumia, ”Standing Room Only” ja ”Resistance”. Yhtye soittaa suoraviivaista garage-rockia ja teksteistä vastaa tietysti Muldoon itse.
Yhtyeen kotipaikka on Princeton ja siinä soittavat:
Stephen Allen, koskettimet ja laulu, Nigel Smith, basso, Bobby Lewis, rummut, Lee Matthew, kitara ja laulu sekä tietysti Paul Muldoon, kitaraa ja perkussiot.
Yhtyeen suoraviivainen rock on suomalaisen yleisön mieleen. Vaikka bändin jäsenillä on akateeminen tausta, ei musiikki kuulosta yhtään tylsältä, vaan päinvastoin!
.apila

www.rackett.org

takaisin sivun alkuun
up

Irish festival in Finland 2008

Foolin in Doolin

Irlantilaisen kansanmusiikin kehtona pidetään lännessä sijaitsevaa Clare kreivikuntaa jonka musiikkiperinne on rikas ja josta moni tunnettu muusikko on kotoisin. Monet tuolta Irlannin Villistä Lännestä kotoisin olevat muusikot ovat vierailleet Irlanti-festivaaleilla Suomessa. Yksi alueen tunnetuimmista muusikoista on irlantilaisen musiikin suuriin kuuluva Cyril O’Donoghue, joka kuuluu myös Irish Festival in Finlandin vakiovieraisiin.
Cyril on soittanut buzukia ja laulanut mm. legendaarisissa Fisher Street- ja Damp in The Attic -yhtyeissä, joista jälkimmäinen esiintyi Irlanti-festivaalilla vuonna 2001. Myöhemmin hän ollut festivaaleilla vuonna 2004 yhdessä Leonard Barryn ja Michelle O’Brienin kanssa ja 2005 Tola Custyn ja John Kellyn kanssa.

Cyril on julkaissut useita levyjä, joista kannattaa mainita 2004 ilmestynyt soololevy ”Nothing but the Child”. Sooloprojektien lisäksi hän on myös toiminut tunnetussa Providence-yhtyessä.
Tällä kertaa Cyrilillä on mukanaan kaksi Länsi-Irlannin huikeinta muusikkoa. Michael ”Blackie” O’Connell on yksi parhaista nuorista uilleann pipesin eli irlantilaisen säkkipillin soittajista. Hän on kiertänyt mm. Riverdancen kanssa, jonka jäsenenä hän on myös vieraillut Suomessa. Blackie soittaa myös low whistleä.

Hänen vakiosoittokumppaninsa on Karol Lynch, jota pidetään yhtenä Irlannin hienoimmista banjon soittajista. Karol soittaa myös kitaraa. He ovat yhdessä tehneet ”Foolin in Doolin” -nimisen levyn, josta tämä yhtye on saanut nimensä. Karol soittaa vakituisesti myös Rehom-nimisessä yhtyeessä yhdessä Colm ja Hugh Healyn kanssa..apila

Foolin in Doolin esiintyi festareilla 2008:
O’Malley’s Irish Bar, Helsinki
Ravintola Revyy, Tammisaari
Teatteriravintola, Joensuu
Poleeni, Pieksämäki
Miekkaniemi, Viitasaari
Pelimannitalo, Kaustinen
Haapavesi
Marian Talli, Lapua
Kerava-sali, Kerava

Irish Festival in Finland 25.9.-5.10.2008

Lily Neill23. Irish Festival in Finland oli taiteellisesti onnistunut ja keräsi myös runsaasti yleisöä. Mary Black ilahdutti suomalaisia koskettavilla tulkinnoillaan peräti kolmella paikkakunnalla.

Foolin in Doolin esitti irlantilaista kansanmusiikkia parhaasta päästä 9 paikkakunnalla.

Pulitzer-palkittu runoilija Paul Muldoon Rackett-yhtyeineen ei voinut jättää ketään kylmäksi.

Irlantilaisten artistien lisäksi festivaalilla oli jälleen laadukasta kotimaista tarjontaa.

arkistosta

Mary Black headlining the Festival

Mary Black was the headlining act of the 23rd Irish Festival in Finland on 25th September – 5th October, 2008.
Irish Poet Paul Muldoon was reading his poems and performed with his band Rackett.

Top traditional musicians from Co. Clare, Michael “Blackie” O’Connell (uilleann pipes and whistles), Karoly Lynch (banjo and guitar) and our dear friend Cyril O’Donoghue (vocals and bouzouki) performed in many towns and cities.
There were also Finnish bands and musicians playing Irish music.apila

 

arkistosta

 

 

takaisin sivun alkuun
up